Lahden maisema

Hiihtomuseo

Hiihtomuseo löytyy Lahden Urheilukeskuksesta hyppyrimäkien juurelta.

Lahden Hiihtoseuran Veteraaniosasto käynnisti hiihtomuseotoiminnan 1958. Museon perustamisvuosi on 1974. Ensimmäinen pysyvä näyttely avattiin 1978 Lahden Hiihtoseuran vanhassa saunassa. Nykyinen hiihtomuseorakennus avattiin yleisölle Lylyn päivänä 1.11.1989. Sen suunnitteli arkkitehti Esko Hämäläinen. Hiihtomuseon nykyinen uudistettu julkisivu, joka on yhdistelmä vinoja seiniä, puuta ja lasia, on professori Pekka Salmisen suunnittelema ja valmistui vuonna 2000.

Museon hauskimpiin toimintapisteisiin kuuluvat mäkihyppysimulaattori, jossa voi turvallisesti kokeilla Lahden suurmäestä hyppäämistä. Toimintaa on tarjolla myös kivääri- ja pistooliradalla, laskettelusimulaattorissa ja sisäladulla. Suomen talviurheilun tähtihetket löytyvät videokioskista.

Hiihtomuseon perusnäyttelyssä "Selän henkeä ja hohtavia hankia" voi tutustua suksen ja hiihdon historiaan sekä suomalaisten tähtihetkiin Salpausselällä ja maailmanmestaruuskisoissa Lahdessa.

Vaihtuviin näyttelyihin pääsee tutustumaan Hiihtomuseon yläkerran salissa ja parvella.

Katso hiihtomuseon erikoisnäyttelyt tästä.

Avoinna: ma-pe 10-17, la-su 11-17 Pääsymaksut: aikuiset 6 €, ryhmät yli 10 hlöä á 4 €, Erikoisryhmien jäsenet , yksittäiset opiskelijat, eläkeläiset 4e Lapset -17 (alle 7v. ilmaiseksi vanhempien kanssa), työttömät 2e Opiskelija-, koululais-ja päiväkotiryhmät 1e

erikoisnäyttelyihin korotetut hinnat

Salpausselänkatu 8
15111 Lahti

Puhelin:
(03) 814 4523
Faksi:
(03) 814 4525
Www-osoite:
www.lahdenmuseot.fi

Listaa seuraavat kategoriat:

 Nähtävyydet 
 Teatterit ja galleriat 
 Museot 
 Messut