Sibeliustalo
Säveltäjämestari Jean Sibeliukselle nimetty talo Vesijärven satamassa avattiin vuonna 2000. Arkkitehtien Hannu Tikan ja Kimmo Lintulan työssä yhdistyy lahtelainen teollinen historia uuteen suomalaiseen puuarkkitehtuuriin.

Pyhälle Marialle omistettu kirkko valmistui FT Markus Hiekkasen arvion mukaan vuosien 1495-1510 välisenä aikana ja on yksi rakennustaiteemme huomattavimmista muistomerkeistä. Kirkko on Suomen kolmanneksi suurin keskiaikainen seurakuntakirkko.
Kirkko on tullut kuuluisaksi erityisesti hyvin säilyneistä Uuden testamentin henkilöitä ja pyhimyksiä esittävistä puuveistoksistaan. Veistoksia on säilynyt 24. Kirkkoa ympäröi puutarhamainen hautausmaa.
Kirkko on avoinna 2.5.-31.8. ma-pe klo 10-18 sekä talviaikaan sunnuntaisin klo 11-16. Paikalla on aina opas. Jumalanpalvelusten ja kirkollisten toimitusten lisäksi kirkossa käy vuosittain 8000-15000 turistia yli 50 eri maasta.
Kirkon ja opastusten varaukset kirkkoherranvirastosta klo 9-15 p. 03 524 6611.
Puhelin:
(03) 524 6611
Www-osoite:
www.hollolanseurakunta.fi/toimitilat/hollolan_kirkko
Lahden Satama on ristitty lahtelaisten olohuoneeksi. Se on monien kesäisten ja talvisten tapahtumien keskipiste. Talvisen sataman jäällä pilkitään, luistellaan, retkiluistellaan ja hiihdetään. Siellä voi piipahtaa syömässä erilaisissa ravintoloissa, kuunnella musiikkia Sibeliustalon konserteissa tai nauttia herkullisia leivonnaisia sataman kahviloissa. Alueen käsityötaitoon voi tutustua joko käsityökauppa Ulpukassa tai ProPuu Galleriassa, jossa vaihtuu kuukausittain puuaiheinen näyttely.
Arkkitehti Josef Stenbäckin 1895 suunnittelemassa, villatehtaan omistaja K.H. Attilan asuinrakennuksessa toimii nykyisin taiteilija Soile Yli-Mäyryn Taidelinna. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa Taidelinnassa on esillä Soile Yli-Mäyryn maalauksia yli 20 vuoden ajalta.
Vuonna 1950 perustettu Lahden taidemuseo on toiminut alusta alkaen teknisen virastotalon yhteydessä, Vesijärvenkatu 11:ssä. 1970-luvulla museo sai vaihtuville näyttelyille katutasosta tilat, joita vuonna 1987 laajennettiin ja pääsisäänkäynti siirrettiin Vesijärvenkadun puolelle.
Suomalaista kuvataidetta 1800-luvun alusta 1950-luvulle. Kokoelmissa mm. seuraavien taiteilijoiden teoksia: Marcus Collin, Albert Edelfelt, Akseli Gallen-Kallela, Pekka Halonen, Eero Järnefelt, Unto Koistinen, Aleksander Lauréus, Berndt Lindholm, Helene Schjerfbeck, Maria Wiik, Ferdinand von Wright, Magnus von Wright, Väinö Aaltonen, Walter Runeberg, Ville Vallgren.