Lahden maisema

Kanavagolf

Tervetuloa Kanavagolfiin, Asikkalan Vääksyyn.

Hyvä sijainti

Kanavagolf sijaitsee valtatie 24:n varrella Asikkalan kuntakeskuksessa, Vääksyssä. Kenttäalueen kokonaispinta-ala on noin 80 hehtaaria joten väylät (18 + 4) on ollut mahdollista sijoittaa maastoon luonnollisesti toisiaan häiritsemättä. Väljyyden ja luonnonläheisyyden tuntua lisää kenttäalueen keskelle jäävä "Asikkalan Koli" eli Pasolanvuoren maisemankatselu- ja luontopolkualue.

Vaihteleva maasto

Pelikierroksen aikana maisemat vaihtelevat tienvarren kumpuilevasta pellosta Äkeenojan varren reheviin lehtonäkymiin ja Pasolanvuoren reuna-alueiden kalliopohjaisista männiköistä eteläosan kiireettömyyttä huokuviin kuusikoihin. Kentän korkeusero alimmasta pisteestä korkeimpaan on noin 40 metriä ja yhden väylän osalta suurin korkeusero on noin 15 metriä.

Pelillisesti kiinnostava

Kentän suunnittelijan, Mika Lindroosin sanoja lainaten: "Kanavagolf on hyvä ja mielenkiintoinen kenttäkokonaisuus, joka varmasti antaa golf-elämyksiä kaikentasoisille pelaajille kerta toisensa jälkeen." Kenttä avattiin elokuussa 2005, jonka jälkeen kenttä on saanut pelaajilta erittäin positiivisen palautteen sekä suunnittelun että kentän kunnon ja koko kenttäkokonaisuuden kannalta.

Tule sinäkin - ja ihastu!

Tehtaantie 3
17200 Vääksy

Puhelin:
(03) 7660 711
Www-osoite:
www.kanavagolf.com

Listaa seuraavat kategoriat:

 Elokuvateatterit 
 Keilahallit 
 Golf 
 Laskettelu 
 Ulkoilu 
 Palloiluhallit 
 Minigolf 
 Liikuntakeskukset 
 Lapsille 
 Seinäkiipeily