Lahden maisema

Launeen keskuspuisto

Launeen keskuspuistossa on tekemistä koko perheelle

Launeen pelloille on rakentunut monipuolinen puistoalue, jossa voi harrastaa erilaisia urheilulajeja, nauttia kauniista luonnosta ja syödä eväitä grillikatoksessa. Lapset viihtyvät alueella sijaitsevassa perhepuistossa,josta löytyy muun muassa vesipuisto, pelialue ja liikennekaupunki.

Perhepuiston lisäksi keskuspuiston alueella on keilahalli, rullaluistelurata, frisbeegolfalue, koirapuisto, harjoittelujäähalli, sirkuskenttä, minigolfrata sekä 1500 neliön skeittiparkki.

Launeen puisto valittiin Päijät-Hämeen kymmenenneksi parhaaksi 10 kaunista -äänestyksessä 2008.

Launeen perhepuistoPerhepuisto

Perhepuisto tarjoaa elämyksiä niin ulkona kuin sisälläkin. Puistossa on liukumäkiä, kiipeilytelineitä, liikennekaupunki, harrastemökit ja linnoitus. Talvella perhepuistoon jäädytetään liukumäet ja luistelukenttä. Puistosta on helppo pääsy viereisille hiihtoladuille. Perhepuistossa käy vuosittain noin 100 000 kävijää. Puistoon on vapaa pääsy.

Skeittailua ja rullaluistelua

Launeen skeittiparkin on suunnitellut kansainvälisestikin menestynyt ammattilaisskeittaaja Tom Stankevitz. Skeittiparkin monipuoliset portaikot, luiskat ja rampit ovat saanet kiitosta paikallisilta skeittareilta. Skeittialuetta kiertää 230-metrinen rullaluistelurata, joka täyttää kansainväliset mitat.

Minigolf LahtiMinigolf

Launeen minigolfkeskus on Euroopan suurimpia minigolfkeskuksia. Hehtaarin kokoisella alueella on neljä erilaista minigolfkenttää. Yksi kentistä on viheriögolf, joka on oikea golfkenttä minikoossa. Lapsiperheille on helpompitasoinen fun fun -rata. Lahden minigolfkeskus

Lahden keilahalli

Keskuspuiston laidalla sijaitseva Lahden Keilahalli tarjoaa uuden ajan areenan kaikenlaiseen keilailuun lasten synttärikutsuista Loisto-iltoihin ja firmakeilailusta kansainvälisiin huipputurnauksiin. Lahden Keilahallissa on käytössä 20 täysin uusittua rataa. Lahden keilahalli 

Kaarikatu 26
15100 Lahti

Puhelin:
(03) 818 3680

Listaa seuraavat kategoriat:

 Elokuvateatterit 
 Keilahallit 
 Golf 
 Laskettelu 
 Ulkoilu 
 Palloiluhallit 
 Minigolf 
 Liikuntakeskukset 
 Lapsille 
 Seinäkiipeily