Lahden seutu

Lahden seutu

Lahti sijaitsee Päijät-Hämeessä. Lahden seutu käsitti aikaisemmin Lahden lisäksi Hollolan, Orimattilan, Nastolan ja Asikkalan, mutta kuntien ja kaupunkien välisen yhteistyön lisääntyessä käsite on lajentunut kattamaan muitakin Päijät-Hämeen kuntia.

Hollola

Hollolan keskiaikainen kirkko

Noin 20 000 asukkaan Hollolassa kohtaavat pitkät perinteet ja nykyaika. Kirkonkylän vanhan kivikirkon ja tunnelmallisen kyläraitin vastapainona on Salpakankaan moderni kuntakeskus, jonne muuttaa jakuvasti uusia asukkaita. Salpakankaalta on kymmenen minuutin ajomatka Lahden keskustaan.

Asikkala

Suomalaiset tuntevat Asikkalan ennen kaikkea kesästä ja laivoista kanavan portilla. Asikkalan kuntakeskus Vääksy on sijoittunut luonnonkauniille kannakselle Päijänteen ja Vesijärven vesistöjen väliin. Vesistöjä yhdistää Vääksyn kanava, jonka rannat heräävät elämään kauniina päivinä.

Heinola

Heinola on kahdenkymmenen tuhannen asukkaan pikkukaupunki noin puolen tunnin ajomatkan päässä Lahdesta. Se on aktiivinen pikkukaupunki, joka etenkin kesäisin herää uuteen kukoistukseensa.

Orimattila

Hevoset, tekstiiliteollisuus ja taide liittyvät Orimattilaan, persoonalliseen pikkukaupunkiin, jossa asuu yli 14 000 asukasta. Orimattila sijaitsee Lahden eteläpuolella, vajaan tunnin ajomatkan päässä Helsingistä.

Hämeenkoski

Hämeenkoski on parin tuhannen asukkaan kunta n. 30 kilometrin päässä Lahdesta. Teuronjoki virtaa monine koskineen Hämeenkosken kuntataajaman halki.

Nastola

Nastola on 15 000 asukkaan kunta, jossa kaunis luonto ja asutus muodostavat sopusointuisen kokonaisuuden. Tunnusomaista Nastolalle ovat Salpausselkä, metsät ja monet järvet.

Padasjoki

Padasjoki on 3300 asukkaan kunta noin 50 km päässä Lahdesta. Padasjoki sijaitsee Päijänteen rannalla ja on tunnettu vilkkaasta satamasta sekä Kelveneen kansallispuistosta.